YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS

- Niklas Varisto (Pikakirjoituslehti 2/2001)
 

Suomen Pikakirjoittajayhdistys kokoontui vuosikokoukseensa 25.4. Kokouspaikkana toimi edellisten vuosien tapaan Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön kokoustilat. Kaunis ja lämmin kevätsää oli houkutellut paikalle 17 henkilöä, eli varsin normaali luku, mutta ilahduttavaa kyllä paikalla oli myös uusia yhdistyksen jäseniä.

Kokouksen avasi yhdistyksen puheenjohtaja Niklas Varisto, joka toivotti osallistujat tervetulleiksi. Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Unto Rädyn muiston kunniaksi pidettiin hiljainen hetki.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Esko Latvamaa ja sihteeriksi yhdistyksen sihteeri Irma Huotinen. Käytiin läpi toimintakertomus vuodelta 2000 sekä tilit. Kertomusvuoden ylijäämä oli noin 2 900 mk, eli huomattavasti maltillisempi kuin edellisvuoden osakkeiden arvonmuutoksista johtuneet ennätykselliset luvut.

Johtokunnan jäsenmäärä päätettiin säilyttää ennallaan. Johtokunta koostuu edelleen kuudesta varsinaisesta jäsenestä ja kahdesta varajäsenestä. Varsinaiset jäsenet jatkavat, mutta sen sijaan johtokunnan toinen varajäsen Anu Forsström oli ilmoittanut luopuvansa tehtävistään. Hänen tilalleen valittiin insinööri Keijo Kuusisto.

Euroon siirtyminen vaikuttaa jäsenmaksuihin, mutta vain lievästi. Vuoden 2002 jäsenmaksuksi hyväksyttiin johtokunnan esityksen pohjalta 12 euroa, mikä vastaa noin 71 markkaa. Se nousee siis markalla. Yhdistysjäsen Föreningen Gabelsberger maksaa jatkossa 26 euroa jäsenyydestään, eli noin 154 markkaa. Pikakirjoituslehden hinta taas nousee 14 euroon eli reiluun 83 markkaan.

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Jari Niittuinperä muistutti vielä Interstenon kongressista Hannoverissa 28.7-3.8 ja toivotti kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan.

Varsinaisten kokousasioiden jälkeen nautittiin yhdistyksen tarjoamat kahvit. Kokouksen päätteeksi Marie Bono kertoi työstään vanhojen kansanrunojen tulkkaamisessa. Hän on seminaarityössään tulkannut 1800-luvun lopulla kerättyjä kansanrunoja, joita ei syystä tai toisesta ole käännetty kurrentille. Tehtävä on hyvin haastava, sillä murre poikkeaa nykysuomesta ja pikakirjoitteissa näitä murteiden yksityiskohtia ei välttämättä ole edes merkitty. Siksi on vaikea tietää miten ne on alun perin lausuttu. Apua tehtävään Bono on saanut Suomen Kirjallisuuden Seuralta, jonka huostassa nämä pikakirjoitteet ovat olleet ja josta löytyy asiantuntemusta mm. murteista.

Esitelmä oli erittäin kiinnostava ja toivottavasti saamme vielä lukea siitä Pikakirjoituslehdessä. Kyseessä on arvokas työ, ei ainoastaan pikakirjoituksen vaan myös kulttuurin kannalta.