Marie Bono (Pikakirjoituslehti 1/1998)

PIKAKIRJOITUSLYHENTEITÄ VAI INTIALAISIA NUMEROITA
 
Miten vain - riippuu asiayhteydestä. Itse asiassa rivillä ovat numerot 1 - 10, jotka löysin tänä syksynä klassisen tiibetin (kirjatiibetin) kurssilla käännettävien tiibetiläisten tekstien sivunumeroinneista. Mitä pitemmälle opiskeluni ovat edistyneet, sitä enemmän yhteistä tiibetin kielen kirjoittamisen ja saksalaisen Frans Gabelsbergerin järjestelmän pohjalta laaditun suomalaisen pikakirjoituksen välillä on löytynyt.
 
Koska tiibetin kirjaimisto on kehitetty Intian muinaiskielten pohjalta, lienee syytä olettaa, että Gabelsberger on aikanaan tutkinut myös indoeurooppalaisia kieliä. Eurooppalaiset kielitieteilijät saivat vasta 1700-luvun lopulla selville sanskritin, Intian muinaisen klassisen kirjakielen ja kreikan sekä latinan sukulaisuuden. Sanskrit on peräisin arjalaisilta, jotka asuttivat alueen n. 2000 - 1300 e.Kr. Niinpä 1800-luvun Saksassa heräsi tarve etsiä saksan kielen juuria, jolloin sanskritin opiskelu tuli hyvinkin suosituksi.
 
Tuntuu ihmeelliseltä, jollei Gabelsberger, joka loi perustan kokonaan uudenlaiselle graafiselle pikakirjoitusjärjestelmälle (oppikirja 1834), olisi tuntenut kiinnostusta myös Aasian erilaisia kirjoitusjärjestelmiä kohtaan, tutkinut niitä ja saanut niistä vaikutteita. Esimerkkejä samansuuntaisista harrastuksen kohteista löytyy tänä päivänä mm. Helsingin Yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitokselta. Itä-Aasian tutkimuksen piiristä löytyy useita henkilöitä, jotka ovat jossain elämänsä vaiheessa tunteneet vetoa myös pikakirjoitukseen. Itä-Aasian kielten ja kulttuurin professori Juha Janhunen on aikoinaan opiskellut pikakirjoituksen, laitoksen amanuenssi, altailaisten kielten ja kansojen tutkija, FL Harry Halén on todella perehtynyt pikakirjoitukseen sekä samoin klassisen tiibetin opettajamme FM Pirkko Periviita. Syksyn ensimmäisellä klassisen tiibetin luennolla hän hämmästytti minut, pikakirjoituksen opettajan sanomalla: "Jos joukossanne on joku, joka tuntee pikakirjoitusta, hän tulee täällä vielä useastikin hämmästymään!"
 
Kehittäessään pikakirjoitusjärjestelmäänsä Gabelsberger on todennäköisesti soveltanut mainittujen kielten tapaa merkitä 'kuvaamalla' vokaalit, muodostaa konsonanttiyhtymiä 'lähekkäisyyden' periaatteen mukaan (tiibetin kielessä merkitään konsonanttiyhtymien konsonantit mm. toinen toistensa ylä- ja alapuolelle 'tornimaisesti') sekä lisäksi 'lyhennysopista' poimimiaan 'kikkoja' tehdä mm. supisteita sekä konsonanttiyhtymälyhenteitä jne., joita esittelen tarkemmin tuonnempana.
 
KIRJATIIBETIN KIRJAIMISTOSTA
 
Nykytutkijat ovat sitä mieltä, ettei tiibetiläisten kirjainten alkumuotoa ole löydetty. On olemassa etiologisia tarinoita, joissa voi hyvinkin olla perää. 700-luvulla, jolloin eräs Tiibetin 40 kuninkaasta oli yhdistänyt koko maan, oltiin valmiita solmimaan suhteita myös naapurivaltioihin. Ennen Kiinan keisarihuoneen kanssa suhteiden solmimista (eli 630- luvulla) kuningas oli suuntautunut intialaiseen kulttuuriin.

Silloinen kuningas, joka halusi käännättää uskonnollista kirjallisuutta tiibetin kielelle, lähetti Intiaan ministerinsä Thonmi Sambhotan 16 opiskelijan kera. Opiskelijat kiertelivät maata opiskellen buddhismia. Thonmi Sambhota itse työskenteli pääasiassa Kashmirissa. Hänen palattuaan Tiibetiin hän hyödynsi oppimansa ja loi 30 merkin aakkoston, joka pohjautui pääasiassa Kashmirin sharada-kirjaimistoon sekä klassiseen nagri-kirjaimistoon sekä kirjoitti kielioppeja. Hän toimi hallitsijan kansliapäällikkönä kouluttaen virkakunnan. Hän aloitti myös sanskrit- kirjallisuuden kääntämisen tiibetiksi.

KIRJATIIBETIN AAKKOSISTA

Tiibetin kieltä kirjoitettaessa teksti joko kaiverrettiin puulaatoille kokonaisiksi sivuiksi, joista sitten painamalla tehtiin kopioita, hakattiin suoraan kallioon (mantrat) tai kirjoitettiin kynällä paperille. Kirjatiibetissä on 30 kirjoitettavaa merkkiä; 28 konsonanttimerkkiä sekä kaksi a:n merkkiä, joita käytetään, jos sana alkaa a-kirjaimella ja lisäksi ne toimivat ns. 'vokaalinkannattajina', jolloin ne toimittavat myös muun neljän vokaalin virkaa. Pääsääntö on meille pikakirjoittajille tuttu: konsonantin jälkeistä a:ta ei merkitä, vaan tavun alkukonsonantin jälkeen luetaan aina a, ellei siihen ole merkitty muuta vokaalia.

Myös tiibetin kirjainten kirjoittamisessa tukeudutaan perusviivaan, mikä kulkee kirjainmerkkien yläosassa vaakatasossa ja jolle kirjaimet 'ripustetaan' vasemmalta oikealle. Kun vielä jokaisen tavun jälkeen merkitään heittomerkki ('), saa katsoja helposti mielikuvan narulle pyykkipojilla kuivamaan riputetusta pyykistä. Konsonantteihin tai konsonanttiyhtymiin, joiden jälkeen on tarkoitus lukea e, i, o tai u, liitetään lisämerkki kyseisen konsonantin yläpuolelle, u:n ilmaisemiseksi alapuolelle. Tuttua tässä on ainakin se, että i:n tunnus merkitään konsonantin yläpuolelle, u:n alapuolelle.

ba da  ma ca

bod (= Tiibet) 

me (= tuli) 

ci (= mikä) 

bu (= poika).

pa  ta la 

po-ta-la (= Potala)

Tavut ovat joko yksinkertaisia (simple) kuten yllä olevat esimerkit (yksi konsonantti + yksi vokaali) tai mutkikkaita (complex) sisältäen 'konsonanttirykelmän' ja yhden vokaalin. Kaikissa tavuissa on ns. 'juurikonsonantti' (radikaali), jonka ympärille muut konsonantit ovat ryhmittyneet joko ylä-, ala-, etu- tai jälkipuolelle.

ga ra sa ha 

dgra (= vihollinen) 

lha-sa (= Lhasa) 

bslabs (= opettaa) 

Esimerkkisanoissa on juurikonsonantti alleviivattu; sen avulla on sanaa etsittävä sanakirjastakin. Tavun ainoa vokaali tulee usein juuri 'kahteen kerrokseen' kirjoitetun konsonanttiyhtymän jälkeen.

SANOJEN LYHENTÄMISESTÄ

Seuraavaksi olen koonnut niitä tiibetin lyhentämiskeinoja, joista omassa pikakirjoituksen lyhenneopissa on mielestäni vastinetta. Mielenkiintoinen piirre tiibetin lyhenneopissa on se, että koska vokaalit ovat tässä kielessä todella harvassa, niistä ei sanoja lyhennettäessä päästetä mistään hinnasta irti, vaan vokaalien lisämerkit kootaan yleensä sanan ensimmäisen tavun juurikonsonantin yhteyteen.

Sana lyhennetään siten, että ensimmäisen tavun juurikonsonanttiin etuliitteineen (prefiksi), ylle ja alle merkittyine kirjaimineen liitetään toisen tavun jälkiliite (postfiksi). Jos toisessa tavussa ei ole jälkiliitettä, säilytetään ensimmäisen tavun jälkiliite. Sanan kaikki vokaalimerkit säilyvät ja ne kirjoitetaan ensimmäisen tavun juurikonsonantin yhteyteen. Tällöin voi joutua kirjoittamaan kaksikin samaa vokaalimerkkiä päällekkäin. U:ta ei kuitenkaan kirjoiteta kahdesti.

na 

bdag-ñid (= minuus) 

->bdid 

Tässähän on eittämättä pikakirjoituslyhenteidemme supiste (sanasta jääte voi tehdä supisteen jäälö). Ainoa ero on, ettemme kerää sanan kaikkia vokaaleja mukaan lyhenteeseemme. Suomen kielessähän vokaaleja on tuhlattavaksi asti!

Hyvin harvoin jätetään pois ensimmäisen tavun juurikonsonantti, mutta sekin on mahdollista. Tällöin sillä on kuitenkin oltava etuliite, joka kerää vokaalimerkit.

'a  kha 

'khor-lo (= ympyrä) 

-> 'khoor 

-> 'oor 

Tämä muistuttaa jossain määrin meidän keskilyhennettämme (lyhenteen runkona konsonanttiyhtymä), mikä nostetaan yläriville osoituksena siitä, että sanasta on alku jätetty pois. Jos poisjätetyn alkukonsonantin jälkeen on vokaali a, vahvennetaan sen osoittamiseksi kyseinen konsonanttiyhtymä (markka, hankkia, pankki).

Jos ensimmäisen tavun lopussa tai toisen tavun juurikonsonantttina on (r) tai (l), ne voidaan kirjoittaa ensimmäisen tavun juurikonsonantin yhteyteen.

´sa 

´ses-rab (= viisaus) 

-> ´sreb 

Kävisiköhän tähän vastineeksi vaikkapa meidän kirja-siigelimme (konsonanttiyhtymäsupiste), joka on kr-konsonanttiyhtymä i:n vuoksi yläriville nostettuna. Laskettuamme sen perusriville siitä tulee karja ja puoli astetta alennettuna se on kurja. Tällä tavalla tehtyyn lyhenteeseen ole myöskin saatu sanan kaikki vokaalit.

Koska tiibetin kieli on hyvin 'ekonomista', käytetään varsinkin käsin kirjoitetussa tekstissä lyhenteitä. Kirjatiibetin teksteissä kirjoitetaan lukusanat aina kirjaimin. Ne ovat pitkiä kirjoitettavia ja niissä näkyy usein käytetyn esittämääni lyhennystekniikkaa.

bcum-gsum (= 13) 

-> bcum 

KURSIIVIKIRJOITUS

Kaikissa edelläesitetyissä esimerkeissä on käytetty virallisia painokirjaimia ('tikkukirjaimia'), mutta muitakin kirjoitusjärjestelmiä on jouduttu kehittämään myös tiibetin kieleen. Kaikkein lennokkaimmassa kursiivissa ns. 'Superkursiivissa' on kirjaimia sidottu ja sulautettu yhteen. Se on ns. 'päätöntä' kirjoitusta, mikä tarkoittaa, että perusviiva kirjainten yläosassa puuttuu kokonaan. Kursiiveissa lyhennetään sanoja ja kaikki kirjaimet deformoituvat. Meidänkin pikakirjoitusmerkkimme deformoituvat jopa tuiki tuntemattomiksi, viimeistään silloin, kun kirjoittaja joutuu 'panemaan viimeisen vaihteensa päälle'. Liekö tässäkin samankaltaisuutta?!

NÄYTTEEKSI

Sanskritia

Kirjatiibettia

Tiibetin kursiivia