ERÄÄN PÄIVÄKIRJAN TULKKAUKSESTA

- Niklas Varisto (Pikakirjoituslehti 2/1999)

Keväällä 1998 minuun otettiin yhteyttä asiassa, joka kohtaa pikakirjoittajan silloin tällöin: vanhan pikakirjoitetun päiväkirjan ja kirjeenvaihdon kääntäminen "selkokielelle". Milloin asialla on laitos, joka haluaa selvittää pikakirjoitetun tekstin sisällön tutkimusta varten, milloin taas yksityishenkilö, joka haluaa tutkia sukunsa menneisyyttä.

Tässä tapauksessa voisi puhua edellämainittujen tapausten välimuodosta. Minulle soitti eräs rouva ja kysyi, voisinko tulkata hänen isoisänsä päiväkirjan viime vuosisadan lopulta. Tämä isoisä oli suomenruotsalainen taidemaalari Torsten Wasastjerna, josta kyseinen rouva tekee tutkimusta. Koska kyseessä on sukulainen, mielenkiintoa riittää varmasti muutenkin kuin vain akateemisessa mielessä.

Otin tehtävän mielelläni vastaan, sillä vanhan päiväkirjan kääntäminen on kiehtovaa jo pelkästään historiallisesta näkökulmasta. Vaikka on historian oppikirjansa lukenut, ajan henki välittyy paremmin miltei reaaliaikaisesti kirjoitetussa tekstissä.

Tehtävä oli myös haasteellinen koska materiaali oli kirjoitettu järjestelmällä, jonka aikoinaan opin ensimmäisenä, eli Gabelsbergerin ruotsinkielen sovitteella. Sittemmin olen vaihtanut järjestelmää. Oli mielenkiintoista nähdä, olivatko vanhat taidot ruostuneet. Koska teksti oli yli sata vuotta vanhaa, se toisi mukanaan muitakin haasteita, kuten nykykielestä poistuneet ilmaisut ja pikakirjoitusteknisesti vanhentuneet kirjoitusmuodot. Lisäksi käsiala ja lyhennystekniikka ovat aina potentiaalisia ongelmia kun ryhdytään tulkkaamaan pikakirjoitustekstejä. Jokaisella kirjoittajalla on enemmän tai vähemmän oma tyylinsä, jota harvan muun tarvitsee osata lukea.

Päiväkirja on aina henkilökohtainen dokumentti, ja muiden muistiinpanoja lukiessa voi helposti tuntea itsensä tirkistelijäksi. Wasastjerna on kuitenkin varsin pidättyväinen kuvaillessaan henkilökohtaisia asioita kuten romansseja - vaikka toimeksiantajan mukaan hän on suorastaan ylitsevuotava verrattuna arkipersoonaansa. Minun ja toimeksiantajan sopimukseen kuuluu silti tietty vaitiolovelvollisuus, ja siksi aion kertoa pääosin materiaalin pikakirjoituksellisesta ja kielellisestä annista.

VAIKEALUKUISIA TAITEILIJOIDEN NIMIÄ

Suurin osa tekstistä koostuu Wasastjernan muistiinpanoista hänen lukuisilta Euroopan ja kotimaan matkoiltaan. Muistiinpanot koskevat paljolti taidetta. Museot ja vanhat rakennukset olivat tärkeimpiä kohteita kun Wasastjerna matkaili kuukausikaupalla pitkin Eurooppaa, pääosin Italiassa, Ranskassa ja Saksassa. Päiväkirjassa on kuvattu esimerkiksi käynnit  Colosseumissa ja Sikstiiniläiskappelissa, mutta myös kauniita lomapäiviä Gardajärven rannalla tai koskenlaskua Pohjois-Suomessa. Matkoillaan Wasastjerna myös maalasi paljon.

Koska Wasastjerna oli kiinnostunut taiteesta, muistiinpanot luonnollisesti vilisevät taiteilijoiden ja heidän teoksiensa nimiä. Tämä vaikeutti päiväkirjan lukemista. Nimet olivat useimmiten pikakirjoituksella ja vaikeita lukea taiteeseen vähemmän perehtyneelle. Siksi tietosanakirja oli ahkerassa käytössä, ja lainasin jopa taidetietosanakirjan kääntämistä varten. Silti jäi osa nimistä selvittämättä, sillä monet taiteilijoista olivat todennäköisesti vähemmän tunnettuja. Toimeksiantaja on kuitenkin taiteen tuntija, joten hän ehkä osaa arvata taiteilijan nimen muutaman kirjaimen perusteella.

Päiväkirja sisältää myös luonnoksia, vaikutteita ympäristöstä ja ihmisistä sekä Wasastjernan omia runoja. Varsinaisia kuvauksia taiteilijan omista teoksista ei ole kovin paljon. Se olisi saattanut olla mielenkiintoista, sillä taiteilija ei ollut sovinnainen. Hänen teoksiinsa kuuluu esimerkiksi viisi metriä korkea taulu, joka esittää kymmenkuntaa viehättävää neitoa. Osan kanssa taiteilijalla oli ollut romansseja. Yleisö ja jotkut taiteilijan sukulaiset reagoivat tauluun voimakkaasti, sillä moraalikäsitykset olivat tuohon aikaan tiukemmat kuin tänään.

Mainittakoon, että Wasastjernan maalauksia on viime vuonna ollut esillä parissa näyttelyssä Helsingissä ja Turussa.

PIKAKIRJOITUSSUVUN KIRJEENVAIHTOA

Toinen merkittävä osa materiaalista on Wasastjernan ja hänen sukulaistensa välinen kirjeenvaihto. Wasastjerna näet kirjoitti kortteja pikakirjoituksella sisaruksilleen ja ystävilleen. Yksi hänen siskoistaan jopa toimi pikakirjoittajana säätyvaltiopäivillä.

Postikortit ja pikakirjoitus oli käytännöllinen yhdistelmä. Tuohon aikaan Suomi oli vielä Venäjän ruhtinaskunta ja sensuuri oli ajoittain kovaa. Suljetut kirjeet saattoivat herättää sensuuriviranomaisten uteliaisuuden ja monet kirjeet, jotka sisarusten äiti oli kirjoittanut Torstenille kurrentilla, olivat todella "kadonneet". Siksi avoimet postikortit olivat kirjeitä turvallisempia ja tulivat helpommin perille. Pikakirjoituksella taas niihin sai mahtumaan paljon informaatiota.

Sekä Torsten Wasastjernan että hänen sisarustensa kirjeet kuuluvat materiaaliin, ja lukeminen oli siksi mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Saatoin seurata sisarusten välistä kirjeenvaihtoa vuodesta toiseen ja tavallaan oppia tuntemaan heidät ja heidän luonteenpiirteensä. Esimerkiksi Torstenin vanhempi sisko suhtautui pikkuveljeensä aina äidillisen huolehtivasti ja hellästi, kun taas Torstenin vanhempi veli hoiti tämän talousasiat ja lähetti pyydettäessä lisää rahaa. Veli oli myös ajoittain hieman närkästynyt Torstenin kommunikointitavasta, sillä Torsten kirjoitti varsin säästeliäästi tekemisistään.

Pikakirjoitusteknisesti kirjeenvaihto oli ehkä materiaalin kiinnostavin osa. Käsialoja ja kirjoitustyylejä löytyi yhtä monta kuin kirjoittajaakin: kauniisti muotoillusta kirjoituksesta varsinaisiin harakanvarpaisiin. Torsten Wasastjernan käsiala sijoittui jonnekin välimaastoon ja paikoin myös jälkimmäiseen kategoriaan.

Suurin osa tekstistä oli kuitenkin varsin helppolukuista käsialan puolesta. Joitakin aukkoja ja kysymysmerkkejä jäi, mutta osittain toimeksiantaja varmasti pystyy täyttämään ne itse, sillä hän tuntee Wasastjernan historian jo entuudestaan.

Pikakirjoitusjärjestelmä oli pienempi este kuin luulin. Loppujen lopuksi tuon ajan versio ei poikkea merkittävästi siitä, jonka minä opin 1980-luvulla. Kaikista vaikein osa oli eräät luentomuistiinpanot, jossa Wasastjerna ilmeisesti oli kirjoittanut taitojensa ylärajoilla ja jossa esiintyi paljon arkkitehtuuritermejä ja omia lyhenteitä. Tähän jäi paljon aukkoja. Helppoa ei ollut myöskään lukea liikkuvassa junassa tehtyjä muistiinpanoja tai paikoin jo haalistunutta tekstiä. Vuosisata jättää vääjäämättä jälkensä.

VANHAA KIELTÄ JA VANHA JÄRJESTELMÄ

Kieli on kauttaaltaan vanhahtavaa. Kirjoittajat käyttävät esimerkiksi monikon taivutusmuotoa verbeille, josta luovuttiin ruotsin kirjakielessä tämän vuosisadan keskivaiheilla. Puhekielessä käyttö oli varmasti vähentynyt jo huomattavasti ennen sitä. Korteista ja päiväkirjasta on mahdoton päätellä, kuinka paljon tuota muotoa käytettiin puhekielessä.

Kielenkäyttö tuntuu nykyajan standardeilla mitattuna aika muodolliselta, mutta linja pysyy samana sekä päiväkirjassa että kirjeenvaihdossa.

Vanha kielioppi ei ollut ongelma, varsinkaan kun olen usein lukenut vanhoja kirjoja. Vaikeampia olivat eräät vanhat slangisanat, joita ei enää käytetä. Niitä kun ei välttämättä löydä vanhoista sanakirjoistakaan.

Työmetodista kerrottakoon, että kävin ensin materiaalin läpi kokonaisuudessaan ja kirjoitin sen samalla puhtaaksi. Sitten luin tekstin toisen kerran ja tarkistin epävarmat kohdat ja aukot.

Kokonaisuudessaan projektista tuli iso. Tekstiä on reilusti yli kaksisataa sivua. Tosin teksti on paikoin aika väljää, varsinkin kun on paljon runoja, otsikkoja jne. Kääntäminen kesti joitakin kuukausia, sillä minulla oli paljon muitakin projekteja käynnissä samaan aikaan eikä työllä ollut kiirettä.

Tehtävä oli kaiken kaikkiaan erittäin antoisa ja tekisin sen uudestaan. Tällaisia tilaisuuksia tutustua historiaan ei tule usein, ainakaan niin konkreettisesti ja henkilökohtaisesti. Muistan kohdan, jossa Wasastjerna leikkii ajatuksella että "... jos joku joskus lukee nämä muistiinpanot..." Silloin tuntui melkein kuin hän olisi kirjoittanut juuri minulle.