PIKAKIRJOITTAMINEN KAHDELLA ERI JÄRJESTELMÄLLÄ

- Niklas Varisto (Pikakirjoituslehti 2/2001)

Onnellisten sattumien kautta opin nuorena käyttämään kolmea eri pikakirjoitusjärjestelmää. Näistä kolmesta käytän edelleenkin kahta järjestelmää rinnakkain: ruotsin kielellä Melin, suomen kielellä Gabelsberger-Nevanlinna.

Tämä on antanut harvinaisen tilaisuuden verrata keskenään kahden eri järjestelmän piirteitä. Haluan korostaa, että tämä ei ole tieteellinen tutkimus. Pikemminkin se on kantapään kautta opittua kokemusta enkä tässä voi esittää muita kuin omia mielipiteitä tai kokemuksia.
 

VALINTA KOLMEN JÄRJESTELMÄN KESKEN

Pieni tausta on ehkä paikallaan. Noin 14-vuotiaana tulin ensimmäistä kertaa kosketukseen pikakirjoituksen kanssa. Opin Olof Meinanderin kautta Gabelsbergerin järjestelmän sovitteen äidinkielelleni ruotsille. Noin puoli vuotta myöhemmin sain käsiini Nevanlinnan suomen kielen järjestelmän oppikirjan, jota vuorostaan opiskelin itsekseni.

Koska jo tähän aikaan olin kiinnostunut eri pikakirjoitusjärjestelmistä, luin myös Ruotsin pikakirjoittajaliiton (Melinska stenografförbundet) julkaisemaa Stenografen-lehteä ja opettelin Melinin järjestelmän. Mutta edelleen kirjoitin ruotsiksi Gabelsbergeria.

Osasin näin ollen lukea tai käyttää kolmea eri järjestelmää. Pikkuhiljaa alkoi muotoutua käsitys siitä, mikä oli kussakin hyvää ja huonoa.
 

MELIN PARAS RUOTSIKSI, NEVANLINNA SUOMEKSI

Gabelsbergerin ruotsin kielen sovite on vähän vanhentunut eikä sille ole tehty mitään vuosikymmeniin. Siinä esiintyi myös enemmän epäsäännöllisyyksiä kuin vaikkapa Melinin järjestelmässä. Olihan olemassa myös Nevanlinnan sovite ruotsinkielelle, mutta pidin sitä kuitenkin enemmän sovitteena äidinkieleltään suomenkielisille pikakirjoittajille, jotka jo käyttävät Nevanlinnaa.

Valitsin siis Melinin. Suomenkielelle sen sijaan Melinin järjestelmä soveltuu huonosti. Esimerkiksi diftongit sujuvat paljon paremmin Nevanlinnan kaltaisella järjestelmällä, jossa vokaalit merkitään kuvaamalla eikä omilla merkeillä. Olin vakuuttunut, että Melinillä en ikinä pystyisi kirjoittamaan yhtä sujuvasti suomea kuin Nevanlinnalla.

Näin ollen jatkoin Gabelsberger-Nevanlinnan käyttämistä suomen kielellä, vaikka  jätinkin Gabelsbergerin ruotsinkielisen version.
 

KIELTEN ERILAISUUS AUTTAA

Kerran saksalainen pikakirjoituksen opettaja sanoi minulle eräällä Interstenon kongressilla 1990- luvun alussa ettei kahdella eri järjestelmällä voi kirjoittaa. Onneksi kukaan ei ollut kertonut sitä minulle.

 Voisikin kuvitella, että kahdella eri järjestelmällä kirjoittaminen on sekavaa. Samat merkithän saattavat merkitä aivan eri asioita eri järjestelmissä: esimerkiksi Nevanlinnassa ja Melinissä s, m ja sh- merkit ovat samoja, kun taas Nevanlinnan l on Melinin r ja Nevanlinnan h on Melinin d.

Siitä sekoitan erittäin harvoin näiden kahden järjestelmän merkkejä keskenään. Näin on tapahtunut käytännössä vain silloin, kun en ole pikakirjoittanut pitkään aikaan. Mitä enemmän siis kirjoittaa, sitä paremmin järjestelmät pysyvät "erillään".

Olen myös sitä mieltä, että suomen ja ruotsin kielen erilaisuus auttaa. Voisi "ensi silmäyksellä" luulla, että ruotsinkielisenä olisi helpompi kirjoittaa Nevanlinnan järjestelmällä ns. kansainvälisiä sanoja, joita esiintyy myös ruotsin kielessä. Tämä on kuitenkin harhaanjohtavaa ja itse asiassa asia on kokemukseni perusteella täysin päinvastoin.

Perustan sen seuraavaan: pikakirjoittaessani suomea Nevanlinnan järjestelmällä saatoin kokemattomampana empiä sellaisten sanojen kohdalla, jotka esiintyvät myös ruotsin kielellä. Saatoin esim. hetkeksi pysähtyä suomen kielen sanan "inflaatio" edessä.

 Tämä johtuu siitä, että ruotsiksi on myös olemassa sana "inflation", jonka olin Melinillä luonnollisesti kirjoittanut täysin eri lailla. Eli sana on käytännössä sama, mutta merkintätapoja on tarjolla kaksi - ja kumman niistä silloin kirjoittaa? Koska tunnetusti empiminen on pikakirjoittajan pahimpia vihollisia, suomenkielinen teksti on helpompi mitä vähemmän siinä on lainasanoja.

Toki tässäkin voi oppia, eikä esim. sana "inflaatio" tuota minulle enää minkäänlaisia vaikeuksia. Tässäkin pätee sääntö että mitä enemmän kirjoittaa, sitä paremmin järjestelmät erottuvat toisistaan.

Koska kyseessä ovat myös kaksi täysin eri kieltä, uskon (vailla tieteellistä pohjaa) että ne aiheuttavat erilaisia impulsseja aivoissa, poikkeuksena juuri nämä "monikansalliset" sanat.
 

NIMET HAASTEENA

Keskusteluissa esiintyy tietenkin usein henkilönimiä. Esimerkiksi Pohjoismaiden neuvoston istunnoilla vilisee suomenkielisiä, ruotsinkielisiä ja muita pohjoismaisia nimiä, joihin puheenvuoroissa saatetaan viitata.

Nimien kirjoittaminen saattaa monesti olla hankalaa. Kaksi järjestelmää lisäävät mahdollisuuksia, mutta voivat myös hankaloittaa. Taas tarjolla on kaksi tapaa pikakirjoittaa sana: kirjoittaako nimi Melinillä vai Nevanlinnalla?

 Jos puheenvuoro on ruotsinkielinen, mutta siinä esiintyy suomenkielisiä nimiä, kirjoitan nimet Nevanlinnalla vaikka muu teksti on Melinillä. Tämä tulee luonnostaan koska en ole käyttänyt suomenkielelle muuta järjestelmää kuin Nevanlinnaa. Sen sijaan jos puheenvuoro on suomenkielinen ja siinä esiintyy ruotsinkielisiä nimiä, käytän Nevanlinnaa myös näihin nimiin.

Suurin syy tähän on se, että ruotsinkielessä usein käytetään genitiivipäätettä -s. Suomessa pääte on vastaavasti -n. Koska s:n merkki on kummallakin kielellä sama, sen voi helposti liittää Nevanlinnalla kirjoitetun nimen perään vaikka muuten kirjoittaisi Meliniä. Muita päätteitä ruotsinkielisissä puheenvuoroissa ei juuri esiinnykään nimien perässä.
 

ERI KIELET, ERI NOPEUKSIA

Olen myös havainnut, että Melinillä ja Nevanlinnalla on täysin erilaista kirjoittaa puhenopeutta. Vaikka ruotsi on äidinkieleni, pystyn kirjoittamaan suomeksi aika lailla samaa nopeutta (325 tavua kokeessa) vaikka olen harjoitellut sitä vähemmän. Syy on mielestäni sekä kielen että järjestelmän.

Ruotsin kieli koostuu varsin lyhyistä sanoista, aivan kuten englantikin. Pääsääntöisesti lyhyitä sanojahan on vaikeampi lyhentää koska niissä on vähemmän "ylimääräistä" informaatiota. Tämä ei kuitenkaan selitä kaikkea, vaikka se on todennäköisesti suurin tekijä. Myös Melinin järjestelmä on jonkin verran hitaampi kirjoittaa. Melin on jonkin verran "pidempi" kirjoittaa koska esim. sen vokaalit i, y, å ja ä ovat pitkiä viivoja.

Nevanlinnan järjestelmä puolestaan on lyhyempää ja se pysyy (vokaalien osoittamisesta johtuen) pääosin kirjoitusviivan tuntumassa. Se myös kestää vääristymistä vähän paremmin.
 

SUOMESSA KEHITTYNYT LYHENNEOPPI

Ei pidä myöskään unohtaa, että Suomessa on varsin pitkälle kehittynyt lyhennysoppi. Ruotsissa puolestaan lyhennysoppi ei ole niin yhtenäinen, eikä laajaa lyhennehakemistoa ole. Se saattaa johtua Melinin tavoitteesta kehittää "kansanpikakirjoitus", joka on mahdollisimman säännöllinen ja helppo. Voisi ehkä sanoa, että Melin suhtautui jyrkkään lyhentämiseen vähän nuivasti ja tämä perintö on jäänyt elämään.

Ruotsissa ei myöskään ei ole samanlaista pikakirjoituskilpailukulttuuria kuin täällä. Kansainvälisten sääntöjen sijaan Ruotsin pikakirjoituskokeissa käytetään kovempaa - mielestäni turhan kovaa - virhepisteskaalaa. Kokeissa voisi noudattaa rohkaisevampaa linjaa, vaikka tavoitteena täytyy olla virheetön suoritus.

Kun harjoittelee kahdella kielellä ja kahdella järjestelmällä, yksi seuraus on tietysti harjoitusajan jakaantuminen. Ruotsia harjoittelemalla ei opi suomea, eli jos mielii nopeaksi kirjoittajaksi kummallakin kielellä on myös panostettava enemmän aikaa harjoituksiin. Oikotietä ei ole.

 Kahden eri järjestelmän käyttäminen on turhaa jos sillä ei saavuta mitään etua. Minun tapauksessani kuitenkin edut olivat paljon suurempia kuin haitat. Etu on mielestäni verrattavissa kaksikielisyyteen, eli vaikka joskus on pieni kielellisen sekaannuksen riski, saavutettava hyöty on paljon suurempi kuin haitta.