Nopean kirjoittamisen edellytys on tekstin jonkin asteinen lyhentäminen. Itse asiassa jo perusjärjestelmään kuuluu tietty määrä lyhenteitä. Yleisimmille suomen kielen sanoille on lyhenteet. Näitä nk. pakkolyhenteitä kutsutaan siigeleiksi.

Lyhentäminen ei kuitenkaan ole mielivaltaista, vaan lyhentämisen periaatteet on tarkoin säännelty, ja tavallisesti kirjoittajat käyttävät samoja lyhenteitä. Seuraavassa on kolme yksittäisten sanojen lyhentämisperiaatetta:

Alkulyhenteistä kirjoitetaan vain sanan alku. I-kirjain osoitetaaan nostamalla merkki yläriville:
 

hinta (hi), neuvoa (neu), kieltää (kiel), aihe (ai)

 
Loppulyhenteistä kirjoitetaan vain sanan loppu ja merkkiä nostetaan tai lasketaan viivastossa pois jätetyn vokaalin mukaan:
 

virhe (rhe), selittää (eli), meri, vero (r), turha (rha)

 
Supisteista jätetään sanan keskiosa pois:
 

perä (pr), paperi (ppr), ilmiö (ilö), alue (ae)

 
Näiden lisäksi lyhennysoppiin kuuluu muita kielioppiin pohjautuvia lyhentämistapoja sekä yhteen- ja lähekkäin kirjoittamisen periaatteet.

Kullakin pikakirjoittajalla voi olla oma tyylinsä lyhentää. Eräät kirjoittajat lyhentävät enemmän ja toiset vähemmän. Lisäksi valittuun kirjoitustapaan voivat vaikuttaa esimerkiksi kirjoittajan käyttämät muut lyhenteet ja kirjoitusmerkkien muuttuminen (deformaation) nopeassa kirjoituksessa. Vuonna 1980 uusinta lyhennehakemistoa valmisteltaessa tehtiin vertailu toteuttaa-sanan ja eräiden tämän johdannaisten kirjoittamisesta, kun tiedettiin, että nimenomaan tässä sanaryhmässä oli erilaisia kirjoitustapoja. Useimpien sanojen kohdalla näin ei ole.
 

	Toteut/taa -taminen  -ua  -uminen    -us
Siitonen
Räty
Valkonen
Ylätalo
Sorsa,    lyhennehakemisto, kiitokirjoitus
Kaila
Niittuinperä
Luostarinen
Lyhenneluettelo
Opi lyhentämään 2. painos
Opi lyhentämään 3. painos
lyhennehakemisto, sihteeritaso